Tänään luin uskontunnustuksen väärin: ristiinnaulitaan, kun piti sanoa: ristiinnaulittiin ja samassa tiesin, mitä tähän kirjoittaisin.

Siteerasin nimittäin tuossa edellä Jeesuksen sanoja epätarkasti. Matteus esimerkiksi kirjoittaa näin: 16:24 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 25 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä."

Jätin siis ristin ottamisen pois. Ehkä se avaa asiaa. Risti oli sen ajan teloitusväline siinä missä sähkötuoli tai myrkkyruiske nykyajan. Se joka kantaa ristiä on tuomittu kuolemaan, luopumaan elämästään. Matteus käyttää elämästä kreikan sanaa psykhe, joka tarkoittaa myös sielua.

 

Se taivas, jota odotan maan päälle ja jonka hetkittäin täällä koenkin, on iloa, jolla ei ole varsinaista syytä. Se on ehkä iloa itse elämästä, siitä että elän. Tuo ilo katoaa ajoittain kelpaamattomuuden tunteiden alle, tai kasvaa joskus niin isoksi etten jaksa kantaa sitä. Käsittääkseni iloni on silloin samaistunut minuun itseni. Olenkin ollut iloinen itsestäni ja olen odottanut toisten vastaavan ilooni samalla mitalla. Masentuessani takerrun käsitykseeni ja kokemukseeni omasta itsestäni, ja siitä että minut hylätään. Ja innostuessani liikaa takerrun kuvitelmaan omasta erinomaisuudestani. Molemmissa tapauksissa on onnellista, jos pystyn luopumaan käsityksistäni, irrottamaan aiemmat kokemukset nykyhetkestä ja näkemään tunteet vain sen hetken tulkkeina, enkä pysyvänä totuutena. Kiellän sen, mitä luulen itsekseni löytääkseni todellisen itseni. Lakkaan pönkittämästä itseäni ja tavoittelemasta haaveitani. Ja kas, elämä virtaa taas lävitseni, minä elän, mutta en enää minä. (Vaan Kristus minussa, muotoilee Paavali.)

"Olen pyrkinyt myöntämään itseni ja löytämään elämäni myöntämällä kaiken entisen, sillä entisen kieltäminen tuotti minulle vain ahdistusta ja masennusta." (Louhi) Entä jos kieltääkin vain valheelliset käsitykset entisestä? Minä olen kokenut noudattavani tätä vuosikausia kertoessani omaa tarinaani yhä uudestaan. Kun saan yhden version kerrottua, voin luopua siitä ja olla hetken vapaa.

Vähän minua pelottaa kirjoittaa näitä juttujani ajatellessani vaikka masentuneita ihmisiä, jotka kieltävät itseltään kaiken arvon. Ja silti kirjoitan, koska itse olen tähän asti aina noussut pohjalta entistä iloisempana.