Joh. 7: 37-39

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

 

Meitä janottaa, kun ruumiimme tarvitsee nestettä. Silloin kun janottaa, on hyvä juoda. Kesähelteillä sairaalaan viedään ihmisiä, jotka eivät ole huomanneet juoda tarpeeksi ja kärsivät siksi nestehukasta. He ovat kuivuneet ja tarvitsevat nestettä tehokkaammin kuin juomalla voivat saada.

Viikonloppuiltaisin monella on toisenlainen jano kuin helteellä tai urheillessa. On rennon olon ja joukkoon kuulumisen jano, tekee mieli juomaa joka vapauttaisi huolista ja antaisi rohkeuden olla oma itsensä.

Joillain puolestaan kolottaa kahvihammasta. Tekee mieli virkistystä ja tekee mieli kahviseuraa, kuulumisten vaihtoa, yhteistä hetkeä.

Ylipäätään kaipaamme parempaa elämää kuin se mitä parhaillaan elämme.

 

Jeesukseen kohdistui monenlaisia muutoksen odotuksia. Hänen veljensä olivat kehottaneet häntä lähtemään Jerusalemiin lehtimajanjuhlaan: ”Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet. Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" Jeesus oli vastannut, ettei hän lähde, sillä hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hän ei hakenut sellaista myönteistä julkisuutta, josta veljet puhuivat. Hän päinvastoin tiesi suututtavansa ihmiset puhumalla totta heistä. Veljiensä lähdettyä hän kuitenkin lähti juhlille, salaa.

Juhlilla Jeesuksesta kiisteltiin. Joidenkin mielestä hän oli hyvä mies, toisten mielestä kansanvillitsijä. Kun hän juhlaviikon puolivälissä alkoi opettaa, jotkut ihmettelivät: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?" ja toiset arvelivat että hänessä oli paha henki. Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta monet kansasta uskoivat hänen olevan luvattu profeetta tai Messias, vapauttaja. ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavalla kuin hän.” Toisten mielestä galilealaisen oli mahdotonta olla Messias.

 

Meilläkin on erilaisia odotuksia siitä, mihin tarpeisiimme Jeesuksen pitäisi tuoda helpotusta. Joku tahtoo kirkkoon lisää rukousta ja todistusta, toinen hiljaisuutta, kolmas opetusta kristinuskon perusasioista, neljäs huolenpitoa toisista ja yhteistä tekemistä, viides pohdiskelua. Usein juuri omat toiveet tuntuvat ainoilta oikeilta, ja on vaikea ymmärtää muiden toivovan jotain muuta.

Keskellä erilaisia odotuksia ja mielipiteitä Jeesus huutaa kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Joh. 7: 37-38

Oleellista ei ole se, millaisin odotuksin tulemme Jeesuksen luokse. Meihin erilaisiin ihmisiin vetoavat erilaiset puolet hänessä. Oleellista on se, että juuri minä tulen ja otan vastaan sen, mitä oma sisimpäni tunnistaa todeksi ja tarpeelliseksi.

 

Evankeliumin kirjoittaja arvelee, etteivät Jeesuksen opetuslasten sisimmistä vielä kummunneet elävän veden virrat, koska Jeesus oli yhä heidän luonaan ja tyydytti heidän tarpeensa. Vasta myöhemmin oli mahdollista antautua kuuntelemaan itse kunkin sisällä virtaavaa elämän ja rakkauden henkeä.

Kuulemassamme kertomuksessa profeetta Elia on juuri voittanut ja tuhonnut epäjumala Baalin profeetat. Kuningatar Iisebel on suuttunut ja Elia lähtenyt pakoon hänen tappouhkaustaan. Erämaassa hän on valmis luovuttamaan ja kuolemaan, mutta enkeli tuo hänelle ruokaa ja kehottaa jatkamaan matkaa. Horebin vuorella hän purkaa Jumalalle harminsa ja saa kokea Jumalan – ei myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulenliekissä, vaan hiljaisessa huminassa, hiljaisuuden äänessä, niin kuin joissain Raamatun käännöksissä sanotaan. Sen jälkeen hän purkaa Jumalalle harminsa uudestaan, samoin sanoin kuin aiemmin – ja äkkiä hän tietää, mitä hänen tulee tehdä seuraavaksi.

Me jäämme helposti kiinni omiin kokemuksiimme ja odotuksiimme. Näemme kaiken ikään kuin niiden läpi. Tulkitsemme sitä mitä tapahtuu sen mukaan mitä aiemmin on tapahtunut ja mihin se on johtanut. Pelkäämme samaa pahaa ja toivomme samaa hyvää kuin ennenkin.

Jumala on kuitenkin kuin tuuli josta emme tiedä, mistä se tulee ja mihin se menee, tai kuin lähdevesi joka kumpuaa sisimmästämme aina uutena. Saamme tietää Jumalan tahdon elämässämme, kun pysähdymme kuuntelemaan hiljaisuutta.