Valvokaa hiljaa
Saarna 19.11.2006

1 Tess. 5:2 Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. 3 Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. 4 Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. 5 Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. 6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. 7 Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. 8 Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. 9 Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. 10 Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. 11 Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.

 

Viikon päästä on Tuomiosunnuntai. Silloin saarnateksti alkaa kuvauksella siitä, kuinka Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki ihmiset kootaan hänen eteensä ja hän erottelee Isänsä siunaamat ja kirotut toisistaan. Siis siinä tekstissä siunaus tulee Isältä, mutta kiroaminen todetaan passiivissa, se vain tapahtuu.

Monet Raamatun kertomuksista ovat sellaisia, että ne voi lukea sekä yhden ainutkertaisen tapahtuman kuvauksina että yleispätevinä tarinoina ihmisenä olemisen eri puolista. Lopunajan kuvauksia ovat ihmiset kautta aikojen tulkinneet oman aikansa kuvauksina, eivätkä välttämättä ollenkaan väärin. Voidaan nimittäin hyvinkin ajatella, että lopunaikoja on eletty Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta asti ja eletään siis tälläkin hetkellä. Jumalan valtakunta murtautui tähän maailmaan silloin kun Jumalan Poika syntyi ihmiseksi. Jumalan valtakunta ja Ylösnoussut Kristus ovat täällä kaikkialla läsnä tänäkin päivänä.

Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa, kirjoittaa Paavali Roomalaiskirjeessä. Jotain siitä voimme tavoittaa Raamatun alkulehdiltä, joissa meille kuvataan paratiisia, ja aivan Raamatun lopusta, missä kuvataan taivasta. Jotain siitä olemme ehkä ajoittain kokeneet itsekin: hetkiä, jolloin ilo ja rauha valtaavat mielen. Nuo hetket ovat saattaneet tulla sillä tavoin yllättäen, että joku toinen vierellämme ei ole niistä mitään tiennyt.

 

Uskomme Kristuksen palaavan viimeisenä päivänä maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Uskomme hänen tulevan myös joka päivä elämäämme, sillä välillä kadotamme tajun hänen läsnäolostaan. Ikään kuin nukahdamme, ja kun havahdumme uudestaan, on kuin hän taas tulisi, vaikka hän toisaalta on koko ajan ollut siinä.

Johannes kirjoittaa evankeliuminsa alussa, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Myös tullessaan jokaiseen päiväämme hän on täynnä armoa ja totuutta. Hänen rakkautensa valossa ja lämmössä meidän on mahdollista nähdä itsemme totuudellisesti, sellaisina kuin olemme, sekä ihanina Jumalan kuvina ja asuntoina että syntisinä ja keskeneräisinä.

Juuri syntisyytemme estää meitä näkemästä hänen läsnäoloaan ja tuntemasta iloa ja rauhaa jatkuvasti. Raamattu puhuu synnistä ja vanhasta ihmisestä, meidän syntisestä luonnostamme. Me olemme kiinni omissa peloissamme, tukahdutetuissa vihan tunteissamme, syyllisyydessämme ja häpeässämme. Me koetamme ohittaa ja unohtaa ne ja tuudittaudumme väärään rauhaan. Saatamme käyttää siinä uskoakin apuna takertumalla ajatukseen anteeksiannosta. Yritämme ohittaa synnin suoraan, kohtaamatta ja tunnustamatta sitä.  Näin rakennamme itseemme esteitä kohdata kunnolla armoakaan.

 

Valvomisella on kirkossa tarkoitettu taistelua omaa pimeää puolta vastaan.

Meillä jokaisella on oma erityislaatumme. Me uskommekin eri tavoin, ja valvomme eri tavoin. Joillekin on ominaista konkreettinen tekeminen. He uskovat, rakastavat ja toivovat tekemällä hyviä asioita ja auttamalla muita. Tehdessään he luopuvat omastaan ja palvelevat Jumalaa.

 

Toiset elävät enemmän tunteella. Heitä ei saa toimimaan niinkään kehottamalla tai komentamalla kuin antamalla heille tilaa tuntea tunteensa ja elää niiden mukaisesti. Jos he ovat aiemmin joutuneet kieltämään tunteensa, he saattavat tarvita matkakumppanikseen jonkun kokeneemman voidakseen käydä läpi padottuja tunteitaan ja löytääkseen ilon elämäänsä, ja tekemisen riemun.

Kolmansille saattaa riittää Jumalan katselu ja ihmettely, asioiden ottaminen sellaisinaan Jumalan kädestä.

 

Tai ehkä meissä jokaisessa on jotakin näistä kaikista puolista, mutta erilaisina määrinä.

Joka tapauksessa myös taisteluun syntiä vastaan pätee sama ohje kuin kerran Kaislameren rannalla Egyptin sotajoukon uhatessa israelilaisia: "Älkää pelätkö, vaan pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät. Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!"