Luuk. 12: 13-21

 

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
    Ja hän esitti heille vertauksen:
    "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?'
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mikään ei ole niin vaarallista kuin kehutuksi tuleminen. Kun kuulee olevansa mukava, siihen jää kiinni. Alkaa toimia niin että pysyy mukavana. Tai kilttinä tai viisaana. Tai rikkaana tai kauniina.

 

Mikään ei ole niin terveellistä kuin haukutuksi tuleminen: Sinä hullu! Sinä syntinen! Sinä kelvoton! Sinusta ei ole mihinkään.

 

Syntyy tila tutkistella itseään ja nähdä mitä on, tehdä mielenmuutos ja herätä uuteen elämään. Kun ei itsessään mitään osaa, joutuu turvaamaan suurempaansa.

 

Jotkut pitävät muita ihmisiä itseään suurempina ja rakentavat elämänsä muiden hyväksynnän varaan. Jos minusta ei olekaan mihinkään, meidän porukasta kuitenkin on. Jotkut hakevat turvansa omistamisesta ja nautinnoista. Jos en itsessäni olekaan mitään, tahdon tuntea ja kokea eläväni. Joitakin ruokkii kuuluisuus ja maine. Olen jotakin, kun minusta puhutaan.

 

Jotkut keräävät hengellisiä aarteita maan päälle. He pitävät kaksin käsin kiinni siitä, minkä ovat kerran saaneet: hyvästä kokemuksesta, tietystä armolahjasta, yhdellä tavalla ymmärretystä sanasta.

 

Kun kiinnitämme toivomme johonkin ihmiseen - itseemme ehkä, tai rakastettuun, perheenjäseneen, ystävään, hengelliseen opettajaan – tai asiaan kohdistamme myös toiveemme ja pettymyksemme häneen tai siihen. Annamme hänelle tai sille jumalan aseman.

 

Silloin kun Jumala on tärkein, onnemme ei ole kiinni kenestäkään ihmisestä tai mistään muustakaan katoavasta. Silloin ei kukaan eikä mikään ole viime kädessä korvaamaton. Vaikka menettäisimmekin jonkun tai jotain, Jumala jää, ja hän antaa elämäämme uutta tarpeemme mukaan.

 

Luottamus tähän estää meitä ripustautumasta omaisuuteen, elämyksiin tai toisiimme. Voimme elää rehellisesti takertumatta siihen, mitä muut meistä ajattelevat.

 

Jumala joka on rikkaista rikkain tuli köyhäksi ja heikoksi. Mekin löydämme aarteemme suostumalla syntisiksi ja maailman silmissä hulluiksi. Ilman varastoa ja ilman mitään, mitä voisimme sanoa omaksemme, saamme elää päivän kerrallaan. Saamme levätä, syödä, juoda ja nauttia – jo nyt eikä vasta sitten joskus kun tavoitteemme on saavutettu.