Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. 2 Kor. 1:9

Monella meistä on tapana tuomita itsensä jos ei nyt ihan kuolemaan niin täysin kelvottomaksi kuitenkin: Mokasin taas. Minusta ei siis ole tähän tehtävään eikä varmaan mihinkään muuhunkaan.

Psykologia selittänee reaktion sillä, ettei pienenä ole tullut hyväksytyksi sellaisenaan kaikkine tunteineen ja tunnereaktioineen, koska vanhemmillakaan ei ole sellaista kokemusta ollut, niin että olisivat voineet sitä välittää eteenpäin.

Paavali näkee asiantilassa jotain positiivistakin: kun ei voi luottaa itseensä, joutuu luottamaan Jumalaan. Tai jopa toisinpäin: Voidaksemme elää Jumalan varassa ja johdatuksessa, joudumme jossain mielessä luopumaan itseluottamuksestamme ja tuomitsemaan itsemme kelvottomiksi. Vain syntinen tarvitsee armoa. Vain kuolleen voi herättää uuteen elämään. Vain avutonta voi auttaa.