Mikä sai minut tuntemaan vastahakoisuutta sitä ajatusta kohtaan, että olen ihminen, kaltaisemme. Miksi niin harvoin tunnen olevani muitten kaltainen?

Näihin aikoihin asti minun on ollut vaikeaa olla eri mieltä ihmisten kanssa. Mieluummin olen hiljaa kuin kerron ajattelevani tai kokevani toisin kuin toiset. Ja tunnen itseni ulkopuoliseksi.

Nyt olen tutustunut ihmiseen, jolle voin kertoa eriävän mielipiteeni tuntematta itseäni uhatuksi. Toivon, että kyse on laajemmasta ilmiöstä ja että vain huomaan sen uuden tuttavuuden seurassa paremmin. Silti olen kiitollinen tuosta ihmisestä, mutten onneksi ylitsevuotavasti niin kuin joskus ennen.

Voidakseen olla muiden kaltainen on hyväksyttävä erilaisuutensa muihin nähden? Nähtävä kumpikin ääripää.