SAARNA MARIAN ILMESTYSPÄIVÄNÄ

Maria ja me

46 Silloin Maria sanoi:
-- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
47 minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
48 sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
49 sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
50 polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
54 Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
55 Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen,
ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

 

Maria lauloi kiitosvirtensä tarinan mukaan Elisabetille, vanhalle sukulaiselleen, joka odotti Johannes Kastajaa, vaikka oli liian vanha saamaan lapsia. Häntä Maria kiiruhti tervehtimään kuultuaan, että itsekin odotti lasta. Tuo vierailu kesti lopulta kolme kuukautta, Johanneksen syntymään asti.

Vanhaan kristilliseen rukoushetkiperinteeseen kuuluu lukea tai laulaa joka ilta Marian kiitosvirsi vesper-hetkessä. Saamme rukoilla Marian tavoin ja riemuita hänen kanssaan Jumalasta, Vapahtajastamme, joka on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa niin Mariaan kuin meihinkin.

Maria oli nuori tyttö, ehkä viidentoista tai vähän allekin, sillä sen ikäisinä tytöt kihlattiin niihin aikoihin, ja Maria oli kihloissa Joosefin kanssa. Hän asui Nasaretin pikkukaupungissa Galileassa. Eräänä päivänä hänelle ilmestyi enkeli Gabriel kertomaan, että hän oli saanut armon, Jumala oli suonut hänelle armonsa. Maria tulisi raskaaksi ja synnyttäisi lapsen, jota kutsuttaisiin Jumalan Pojaksi. "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon", Maria kysyi ja sai vastauksen: "Jumalalle ei mikään ole mahdotonta". Maria taipui ottamaan tehtävän vastaan: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit."

Harvemmalle meistä ilmestyy enkeleitä kertomaan, mitä meistä tahdotaan, mutta silti käymme joskus vastaavia keskusteluja. Joku toinen ihminen tai oma halumme ehdottaa meille jotain tehtävää, me arvioimme mahdollisuuksiamme ja epäröimme. Onko minusta tähän? Riittävätkö kykyni ja voimani? Ja joskus meillekin voi tapahtua niin kuin Marialle: painopiste siirtyy pois minusta, Jumalaan. Ei olekaan kyse siitä, osaanko tai pystynkö, vaan siitä, annanko asioiden tapahtua kauttani, olenko käytettävissä. Annanko tilaa sille hyvälle, mikä minussa pyrkii esille?

 

Marialle Jumalan Pojan äitiys merkitsi toisinaan sitäkin, että hänen omat ajatuksensa lyötiin hajalle. Kahdentoistavanhana Jeesus jättäytyi pois matkaseurueesta ja jäi Jerusalemiin, vaikka kaikki sukulaiset ja ystävät lähtivät kävelemään kohti Nasaretia. Vihdoin kolmantena päivänä Maria ja Joosef löysivät pojan temppelistä, ja Maria nuhteli poikaa: "Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme." Jeesus vastasi: "Miksi te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla isäni luona?"

Kun aikuinen Jeesus alkoi opettaa ja parantaa sairaita ja hänestä nousi kohu, hänen omaisensa luulivat, että hän on poissa tolaltaan ja tulivat ottamaan häntä huostaansa. Jeesukselle kerrottiin, että hänen äitinsä ja veljensä odottivat täyteen ahdetun talon ulkopuolella ja kysyivät häntä. Jeesus vastasi: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Meilläkin on ylpeitä ajatuksia monista asioista. Olemme vakuuttuneita siitä, että meidän kuuluu tehdä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin, ja että muiden kuuluu tehdä myös. Kuuluu lähteä kotiin, kun juhlat loppuvat. Kuuluu olla niin kuin muut. Ei kuulu toimia toisin eikä herättää hämminkiä, vaikka teot sinänsä olisivatkin hyviä.

Ja kuitenkin Jumalan ajatukset ovat suuremmat kuin meidän. Hän johtaa meitä yllättäviä teitä, joilla alhaiset korotetaan ja nälkäiset ruokitaan runsain mitoin, mutta vallanpitäjät syöstään istumiltaan ja rikkaat lähetetään tyhjin käsin pois. Sillä jos olemme täynnä itseämme ja valtaa, emme tarvitse Jumalaa, eikä rakkaus saa meissä sijaa.

Jeesuksessa Jumalan rakkaus tuli näkyviin. Tuosta rakkaudesta riitti muillekin kuin läheisimmille ihmisille. Myös Maria huolehti muistakin kuin pojastaan. Kaanaan häissä hän huolestui, kun viini oli loppumassa. Hän kertoi asiasta Jeesukselle, ja vaikka Jeesus sanoi tylysti: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." Maria neuvoi palvelijoita tekemään, mitä poika käskisi. Ja poika muutti monta sataa litraa vettä viiniksi.

Ristillä riippuessaan Jeesus huolehti äidistään. Hän näki äitinsä ja rakkaimman opetuslapsensa ja sanoi äidilleen: "Nainen, tämä on poikasi." ja opetuslapselle: "Tämä on äitisi." ja opetuslapsi piti siitä hetkestä lähtien huolta Mariasta. Jeesuksen äidin ja veljien kerrotaan pitäneen yhtä opetuslapsien kanssa jatkossakin.

Maria tunsi Jumalan armon ja laupeuden, hän tunsi Jumalan, joka piti huolta ja rakasti silloinkin, kun muulta tuntui. Kun Jeesus torjui hänet kaksitoistavuotiaana ja myöhemminkin, hän opetti äidilleen, että oli tärkeämpää kuunnella Jumalaa kuin ihmisiä, äitiäkään. Kun Jeesus kuulosti kielteiseltä Kaanaan häissä, Maria näki pitemmälle Jeesus auttaisi sittenkin, omalla ajallaan ja omalla tavallaan.

Meidänkin on mahdollista tuntea Jumala, joka on rakkaus. Se on hyvin helppoa, sillä Jumala on kaikkialla koko ajan. Ja se on hyvin vaikeaa siksi, että se on niin helppoa. Olisi niin paljon helpompaa tehdä itse kuin vain olla hiljaa ja ottaa vastaan.