Minua ovat pitkään askarruttaneet sanat ei ja kyllä. Se johtuu ehkä tietystä kaksijakoisuudesta mielessäni. Hahmotan asioita helposti mustavalkoisesti joko tai. On helpompi sanoa jollekin asialle kokonaan kyllä tai kokonaan ei sen sijaan että sietäisi epävarmuutta niiden välillä, toisaalta ja toisaalta.

Nyt olen törmännyt ei-sanaan kahdessa mielenkiintoisessa yhteydessä.

Yleisradion ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen (juu, entinen ministeri) puhui aiheesta "Muutu tai kuole - kansallinen instituutio muuttuvassa toimintayhteisössä" keskiviikkona Helsingissä Kerro kirkosta -seminaarissa. Hänen mukaansa elämme nyt tunnemyrskyn aikaa matkalla modernista järjen yhteiskunnasta kohti itseohjautuvuutta, jossa ymmärtäminen, tietäminen ja tunteminen yhdistyvät postmodernisti. Yhteisöt ja verkostoituminen tulevat identiteetin ja legitimiteetin lähtökohdiksi, instituutiot lakkaavat olemasta instituutioita, lakkaavat siis toimimasta yksilön tavoitteiden yläpuolella. Ihmiset ovat itse muodostamassa kokemusta asioista. Keskustelu ja kannan hakeminen on jatkuvaa. Tämä aika pakenee instituutioita, sitä että joku tulee kertomaan, miten asiat ovat.

Heinonen totesi myös, että kun kriittisyydestä tulee itseisarvo, niin kuin joillekin on tullut esimerkiksi tiedeyhteisöissä, ei enää synny mitään uutta. Kaikki pilkotaan ja puretaan, kukaan ei enää rakenna. Kukaan ei uskalla sanoa, mitä tahtoo eikä ottaa painiotetta vastustajasta; häntä vain kierrellään, kun ei ole tuomaria, joka kehottaisi toimintaan. Sivistynyt ihminen sen sijaan vastaa omista teoistaan itselleen ja lähimmäisilleen ja jopa miettii, millaista on toisen ihmisen arki ja tarpeet.

Jarkko Laine kirjoittaa muistolleen omistetussa esseekirjassa Taivaan alla Bertrand Russelin kertomuksesta Metafyysikon painajainen. Päähenkilön painajaisunessa Saatana on puhdas Ei-mitään, täydellinen olemattomuus, ja kuitenkin jatkuvasti muuttuva. Ja "jokainen moralisti, jonka moraalin rakennusaineena on 'älä', jokainen arka ihminen, joka haluaa mutta ei toimi, jokainen tyranni, joka pakottaa alamaisensa elämään pelossa, tulee aikanaan osaksi Saatanaa". "Välttäkää sanaa 'ei' ja Saatanan herruus on lopussa."

Laine oli kääntänyt kertomuksen ja jäänyt sitä miettimään. Hän kysyy, eikö ihmisessä kuulu olla pieni peruspahuus niin kuin vesipumpussa siemenvesi.

Minulle tuli taas kerran mieleen, kuinka lähellä toisiaan Saatana ja Jumala, helvetti ja taivas ovatkaan. Tarvitaanhan armon ja totaalisen kyllä-sanan, hyväksymisen kokemukseen ensin ei-sana, tuomio, kaiken vanhan ja oman tuleminen ei miksikään, merkityksettömäksi.