Saarna aiheesta Itsensä tunteminen

Meidät on kaikki luotu erilaisiksi ja erilaisina elämään yhdessä toistemme kanssa. Aina se ei ole helppoa. Tarvitsemme ohjeita, tarvitsemme kokeneempien neuvoja. Tarvitsemme toisinaan nöyryyttä muuttaa omia käsityksiämme ja toimintatapojamme ja toisinaan rohkeutta pitää niistä kiinni.

Helposti ripustaudumme jonkun opettajan, sielunhoitajan, ystävän tai julkisuuden henkilön ihailijoiksi ja opetuslapsiksi. Tukeudumme hänen ajatuksiinsa, esimerkkiinsä ja tapaansa ilmaista itseään, kun emme muuten löydä omille ajatuksillemme tai tunteillemme sanoja tai emme tiedä kuinka toimia.

Tukeutumisella on aikansa. Meitä kutsutaan kuitenkin kasvamaan kohti aikuisuutta ja ottamaan lopulta oppia vain Jumalalta ja Kristukselta, josta Johannes kirjoittaa evankeliuminsa toisessa luvussa näin:

Kun Jeesus oli pääsiäisjuhlien aikaan Jerusalemissa, monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki. Jeesus sitä vastoin ei uskoutunut heille, koska hän tunsi heidät kaikki. Hän ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.

 

Matka kohti syvempää Jumalan tuntemista kulkee rinnakkain sen kanssa, että opimme tietämään mitä ihmisessä on eli tuntemaan itseämme paremmin. Jumala kohtaa meidät juuri tässä todellisuudessa, jossa elämme puutteinemme, eikä siinä ihannekuvassa, jota itsestämme ja muista kannamme mukanamme.

Meillä on mielikuvia siitä, millaista olisi jos kaikki olisi hyvin millaista olisi paratiisissa tai taivaassa. Nämä mielikuvat herättävät meissä toisinaan halua muuttaa olemassa olevaa ihanteen suuntaiseksi. Mitä tyytymättömämpiä olemme itseemme, sitä innokkaammin yritämme muuttaa muita. Sillä puutteet meidän on paljon helpompi nähdä toisissa kuin itsessämme. Kun tarkemmin tutkimme, mikä toisessa ärsyttää, vastaan tuleekin usein joku piirre, jota on vaikeaa tunnistaa ja myöntää itsessään.

Jos joku näyttää meistä farisealaiselta ja sellaiselta, joka tekee kaiken vain siksi että hänet huomattaisiin, eikö itsestämmekin löydy halu tietää paremmin kuin lähimmäisemme, miten heidän kuuluisi elämänsä elää tai halu tulla huomatuksi ja arvostetuksi?

Ristiriitatilanteet ovat arvokkaita kokemuksia. Ne opettavat meitä tuntemaan itseämme paremmin. Ne pudottavat meidät jalustalta, jolle niin helposti itsemme nostamme. Ne näyttävät raadollisuutemme, heikkoutemme ja armon tarpeemme.

 

Wilfrid Stinissen kirjoittaa kirjassaan Kohti totuutta näin:

Jumalan on vaikea käyttää minua, jos kuvittelen olevani joku muu kuin olen. Jumala voi käyttää työvälinettä vain, kun työväline suostuu olemaan se mikä on. Jos kirjoituskone uskoo olevansa radio ja yrittää käyttäytyä radion tavoin, kirjoittamisesta ei tule mitään. Jumala haluaa tavoittaa minut omasta todellisuudestani. Jos pakenen todellisuutta, jos en koskaan tutustu todelliseen minuuteeni enkä koskaan uskalla olla oma itseni omine kykyineni ja rajoituksineni, kuljen Jumalan ohi.

Jumalan kohtaaminen on sitä, että ihminen avautuu todellisuudelle ja hyväksyy sen, Stinissen jatkaa. Joka tätä yrittää, huomaa, että asia on näin. On suunnattoman vapauttavaa saada olla kokonaan oma itsensä, saada elää täydellisessä levossa kohtaloonsa suostuen, toisin sanoen Jumalan kädessä.

Kukaan suuri mestari ei ole kulkenut jonkun muun ihmisen tietä, vaan ainoastaan omaansa. Jeesus eli oman elämänsä. Hän myöntyi kaikessa kohtaloonsa. Mestarin seuraaminen ei merkitse, että minun tulee tehdä täsmälleen sitä mitä hän teki ja matkia häntä koko elämäni. Sen sijaan hän haluaa minun suostuvan omaan elämääni. Tärkeintä minulle on asettua sille paikalle, jolle minut on kutsuttu. Mutta entä jos tuntuu siltä, että minulla ei ole mitään paikkaa? Silloin saan jäädä odottamaan varmasti vakuuttuneena siitä, että tämäkin on hänen tahtonsa ja että olen onnellinen saadessani seistä hiljaa siinä, mihin minut on asetettu.

Eikö ole merkillistä, että pelkäämme toisiamme, kun minä en tiedä, kuka olen, enkä voi luottaa siihen, että sinä olet se, joka olet olevinasi? Stinissen kysyy. Hänen mielestään meidän pitäisi harjoitella olemaan rehellisiä sekä itsellemme että toisiamme kohtaan. Harjoitella ihmisenä olemista niin ettemme olisi valepukuisia nukkeja. Voimme kohdata toisemme vasta kun tulemme esiin rooliemme takaa.

Jumala loi meidät hyviksi, hän sovitti meidän syntimme ja puutteemme ristillä, hän lupaa olla kanssamme joka päivä. Tunnustakaamme uskomme tähän elämämme perustaan: