Mitä tunteita tunnet nyt tai mitä tunteita tulee mieleesi? Minkä värisiä ne ovat? Jos joku tunne olisi olento, millainen olento se olisi? Millainen naama, koko, pinta sillä olisi, miten se liikkuisi? Entä möröt ja aaveet, millaisia ne oikein ovat? Missä ne asuvat? Mitä ällöttävää pihalta löytyy lasipurkkiin pantavaksi? Jos nuo ällöt olisivat noidan keittomausteita, mihin ne auttaisivat? Millainen olisi mörötin eli mörön karkotin? Mitkä ajatukset ilostuttavat? Mitä ihanuuksia pihalta löytyy kehuhattuun?

Olin vuosi sitten elämäni hauskimmalla kurssilla itseänikin vanhempien kerhotätien kanssa. Tunteet tulivat tekemällä paljon tutummiksi kuin analysoimalla.

Kirjankuvittaja Katri Kirkkopelto pisti meidät miettimään tunteiden värejä ja tekemään niistä maiseman märälle paperille. Etsimme tosissamme luonnosta ällötyksiä ja säilöimme niitä noidan maustepurkkiin. Teimme yhdessä varjokuvistamme möröttimen mörköjen karkottamiseksi ja koristimme sen ilahduttavilla sanoilla. Haimme luonnosta materiaalit kehuhattuun. Ja kun sen pisti toisen päähän, rupesi heti kehumaan toista, niin kaunis oli hattu.

Pelolla oli mielestäni pienet terävät tappisilmät, joilla se näkee joka suuntaan, leveät sieraimet, suipot korvat, pieni suu ja herkkä hipiä. Se kuiskuttelee. Se juoksee nopeasti ensin, mutta laahustaa sitten raskain askelin. Sillä on kylmä hiki harmaalla iholla. Se kasvaa nopeasti pienestä isoksi.
 
Ja syyllisyys näytti minusta mustalta ja lamaannuttavalta. Se näkee vain yhteen suuntaan. Se ei kuule mitään, hokee vain: "Ei sinusta ole, et kelpaa." Sillä on parkkiintunut nahka. Se ei liiku. Se on nihkeä, sileä, siitä ei saa otetta. Se on kuin suuri peitto.

Ei siis ihme, että olemme tottuneet karttamaan tunteitamme, kun ne ovat näin kamalia, ja käyttämään mieluummin järkeämme. Mutta tunteet tuovat energiaa, ja vievät sitä, jos koetamme kahlehtia niitä. Siksi niihin kannattaa tutustua ja opetella elämään sovussa niitten kanssa. Niillä on sitä paitsi usein meille jotain tärkeää asiaa.

Ehkä tunteet lopulta tietävät järkeä paremmin, mikä meille on hyväksi ja mikä pahaksi. Terve omatunto rakentuu tunteille. Aiheellinen pelko suojelee meitä vahingollisilta asioilta ja terve viha auttaa asettamaan rajat itsemme ympärille, pitämään puoliamme. Aito syyllisyys ja häpeä estävät tekemästä typeryyksiä. Anteeksiantamus, sitten kun ristiriitaiset tunteet ja riidan aiheet on kohdattu oikeasti eikä vain kuitattu anteeks-sanalla, tuo oikeaa iloa ja rakkautta ja rauhaa elämäämme.

Tunteet tulevat ja menevät. Niitten vangiksi ei kannata jäädä, mutta niitten kanssa kannattaa olla puheväleissä, pyrkiä ehkä ystäväksikin.

Kolumni Kaarina-lehteen 3.10.2007