Luin romaanikäsikirjoituksen fiktiivisistä henkilöistä, joista yhdelle oli käynyt muutama juttu vähän samalla tavalla kuin olen kertonut itselleni käyneen. Kokemus oli hämmentävä. Olinko minä kirjassa vai enkö ollut? Oliko kirjoittaja mennyt minun nahkoihini vai kuvitellut kaiken omasta päästään? Jatkanut tarinaa niin kuin lapset joskus automatkoilla siitä mihin toinen lopetti.

Luin käsikirjoituksen uudelleen. Se oli yhä hämmentävää. Minkä verran sekään, mitä itse kerron menneisyydestäni, on totta? Muistan ja koen asiat aivan toisin kuin joku toinen.

Tarinat ovat opettavaisia. Ne ovat keino tutkia asioita ja niitten yhteyksiä, omaa menneisyyttä tai toisten. Koko totuutta ne eivät voi tavoittaa.