Kutsu tuntemattomaan
Luuk. 9:57 Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." 58 Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi."
59 Eräälle toiselle Jeesus sanoi: "Seuraa minua!" Tämä vastasi: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." 60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa."
61 Vielä eräs toinen sanoi: "Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni." 62 Hänelle Jeesus vastasi: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."
Mistä meitä kutsutaan pois?
Monelle elämän tärkeimpiä asioita ovat ystävät ja perhe, rakkaus. Raamattukin kehottaa rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään. Miksi Jeesus sitten on noin tyly? Miksi hän haluaa Jumalan valtakunnan olevan tärkeimpiäkin tärkeämmän?
Tässä turvattomassa maailmassa ihminen hakee turvaa tutusta ja pysyvästä. Haluamme omistaa asuntomme, haluamme noudattaa perinteitä ja huolehtia läheisistämme, jotta meillä itsellämme olisi hyvä olla. Käytämme asioita ja ihmisiä omaksi hyväksemme.
Silti vierauden ja muukalaisuuden tunne on tuttu monelle meistä. Kaikki muut tuntuvat ajattelevan asioista jollain toisella tavalla, tekevän toisin kuin me, olevan erilaisia kuin me. Helposti pakenemme tuota tunnetta ylimielisyyteen ajattelemaan että olemme parempia kuin muut, tai alakuloisuuteen surkuttelemaan sitä että olemme huonompia kuin muut emmekä onnistu elämään heille mieliksi.
Tällaisista asenteista meitä kutsutaan yhä uudestaan etsimään ensin Jumalan valtakuntaa. Meille ei luvata turvallista elämää. Päinvastoin meitä muistutetaan siitä, että Ihmisen Pojalla ei ollut kotia ja että hän suhtautui torjuvasti omaisiinsa, kun nämä yrittivät hillitä häntä. Hän julisti Jumalan valtakunnan olevan lähellä. Tarvitsi vain kääntyä ja uskoa.
Missä Jumalan valtakunta on?
Jumalaa ei voi nähdä. Hän on kuin kesäinen tuuli, näemme ja tunnemme tuulen vaikutuksen, mutta emme itse tuulta.
Jumala puhuttelee ihmisiä. Hän näytti Aabrahamille tähtitaivaan ja ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa. Hän kutsui heidät matkalle kohti tuntematonta luvattua maata, pois totutusta, muukalaisiksi. Heidän turvansa oli usko Jumalan läsnäoloon ja johdatukseen. Välillä Jumala teki sen nähtäväksikin kätkeytymällä pilveen tai tulipatsaaseen.
Jumalan valtakunta murtautui maan päälle, kun Jumalan Poika syntyi tänne, eli täällä, kuoli ja nousi kuolleista. Jumalan Pojassa näkyi, minkälainen Jumala on. Vaikka hän palasi Jumalan luokse, hänen valtakuntansa jäi tänne. Hän on yhtä aikaa läsnä ja toisaalla. Hän on Raamatun kertomuksissa, kasteessa ja ehtoollisessa. Hän on myös meissä jokaisessa, kaikkialla.
Jumalan valtakunta kiinnostaa muukalaisia ja matkamiehiä, kummallisia ja erilaisia. Siellä nöyrät korotetaan ja ylpeät alennetaan. Tyhjät täytetään ja täydet tyhjennetään. Toisaalta emme ole mitään, toisaalta olemme suunnattoman arvokkaita. Jokainen kelpaa siksi että on olemassa ja Jumalan hyväksi luoma, ei siksi, mitä tekee tai jättää tekemättä.
Kun itse kelpaa, on mahdollista hyväksyä muutkin. Niin kuin minut puutteineni huolitaan mukaan, voin sallia muittenkin puutteellisten tulevan. Niin kuin minulle annetaan anteeksi, minäkin voin antaa anteeksi.
Minne meitä kutsutaan?
Jumala on kuin tuuli, häntä ei voi omistaa. Tänään hän kutsuu meitä ehtoollispöytään. Pyhä koskettaa meitä leivässä ja viinissä, mutta emme voi jäädä tänne kirkkoon, vaikka täällä viihtyisimmekin. Meitä kutsuttiin tänne vain levähtämään hetkeksi. Nyt meitä kutsutaan takaisin jokapäiväiseen elämään. Emme tiedä, mikä meitä kohtaa tai minne meitä johdatetaan.
Meitä kehotetaan elämään takertumatta toisiin ihmisiin, kotiin tai omaisuuteen. Kohtaamiset toisten kanssa tekevät kyllä elämästä elämisen arvoisen, mutta ne ovat yhtä hetkellisiä kuin ehtoollisen vietto. Emme voi ripustautua keneenkään ihmiseen sylilapsen tavoin.
Mutta Jumalaan voimme. Kristus on aina siellä minne menemme.
