Joh. 14: 15-21

Jeesus sanoi:
    "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
    En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

 

Edellissunnuntain tekstissä (Joh. 7: 37-39) arveltiin, etteivät Jeesuksen ystävien sisimmistä vielä kummunneet elävän veden virrat silloin, kun Jeesus oli yhä heidän luonaan ja piti hiestä huolta.

Jäähyväispuheessaan (Joh. 13: 31 - 17: 26) Jeesus lohduttaa ystäviään ja kuvailee, kuinka hyvä on, että hän lähtee pois heidän luotaan. Jos hän ei lähtisi, he eivät saisi puolustajaa, Pyhää Henkeä sydämiinsä. Jeesus ei voisi tulla ylösnousseena heidän luokseen, he eivät voisi olla Jeesuksessa eikä Jeesus heissä.

Me elämme tuota Jeesuksen kuvaamaa hyvää aikaa, hänen taivaaseen astumisensa jälkeistä aikaa, kirkon ja Pyhän Hengen aikaa. Ylösnoussut Kristus on läsnä kirkossaan, kristityissään ja koko maailmassa. Kaikki eivät vain näe häntä. Hänen omansakaan eivät näe häntä joka hetki.

On hyvä, että joudumme joskus tilanteisiin, joissa emme voi turvata keneenkään tuttuun tai joissa edes Raamatun kirjoitettu sana ei lohduta. Totuuden Henki johtaa meidät silloin näkemään totuuden itsestämme ja toisistamme. Se ei ole aina miellyttävää nähtävää.

Mutta kristinuskon kummallisuus on siinä, että hyvä tulee pahan kautta. Juuri sillä hetkellä, kun kaikki kuvitelmat itsestä näyttävät sortuvan ja toiveet paremmasta raukeavan, Jumala osoittaa rakkautensa. Kun asiat näyttävät menevän huonosti ja epätoivo uhkaavan, Jumala on lähellä. Ahdistuksella onkin pohja, josta uusi elämä kumpuaa. Kun myönnän kelpaamattomuuteni, mitättömyyteni, syntisyyteni, rikkinäisyyteni, raadollisuuteni, keskeneräisyyteni tai erehdykseni, ja lakkaan huolehtimasta siitä, minussa syntyy ilo ja rakkaus kaikkea elävää kohtaan.

Kristus elää ja rakastaa minussa. Kun lakkaan yrittämästä itse ja lepään mitättömyydessäni, hän rakastaa kauttani. Kun pysähdyn ja kuuntelen, kuulen mitä hän minusta tahtoo ja mitä minun tulee tehdä seuraavaksi.

Julkaistu Sana-lehdessä 8.5.2008

Joh. 7: 37-39

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

 

Meitä janottaa, kun ruumiimme tarvitsee nestettä. Silloin kun janottaa, on hyvä juoda. Kesähelteillä sairaalaan viedään ihmisiä, jotka eivät ole huomanneet juoda tarpeeksi ja kärsivät siksi nestehukasta. He ovat kuivuneet ja tarvitsevat nestettä tehokkaammin kuin juomalla voivat saada.

Viikonloppuiltaisin monella on toisenlainen jano kuin helteellä tai urheillessa. On rennon olon ja joukkoon kuulumisen jano, tekee mieli juomaa joka vapauttaisi huolista ja antaisi rohkeuden olla oma itsensä.

Joillain puolestaan kolottaa kahvihammasta. Tekee mieli virkistystä ja tekee mieli kahviseuraa, kuulumisten vaihtoa, yhteistä hetkeä.

Ylipäätään kaipaamme parempaa elämää kuin se mitä parhaillaan elämme.

 

Jeesukseen kohdistui monenlaisia muutoksen odotuksia. Hänen veljensä olivat kehottaneet häntä lähtemään Jerusalemiin lehtimajanjuhlaan: ”Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet. Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" Jeesus oli vastannut, ettei hän lähde, sillä hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hän ei hakenut sellaista myönteistä julkisuutta, josta veljet puhuivat. Hän päinvastoin tiesi suututtavansa ihmiset puhumalla totta heistä. Veljiensä lähdettyä hän kuitenkin lähti juhlille, salaa.

Juhlilla Jeesuksesta kiisteltiin. Joidenkin mielestä hän oli hyvä mies, toisten mielestä kansanvillitsijä. Kun hän juhlaviikon puolivälissä alkoi opettaa, jotkut ihmettelivät: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?" ja toiset arvelivat että hänessä oli paha henki. Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta monet kansasta uskoivat hänen olevan luvattu profeetta tai Messias, vapauttaja. ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavalla kuin hän.” Toisten mielestä galilealaisen oli mahdotonta olla Messias.

 

Meilläkin on erilaisia odotuksia siitä, mihin tarpeisiimme Jeesuksen pitäisi tuoda helpotusta. Joku tahtoo kirkkoon lisää rukousta ja todistusta, toinen hiljaisuutta, kolmas opetusta kristinuskon perusasioista, neljäs huolenpitoa toisista ja yhteistä tekemistä, viides pohdiskelua. Usein juuri omat toiveet tuntuvat ainoilta oikeilta, ja on vaikea ymmärtää muiden toivovan jotain muuta.

Keskellä erilaisia odotuksia ja mielipiteitä Jeesus huutaa kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Joh. 7: 37-38

Oleellista ei ole se, millaisin odotuksin tulemme Jeesuksen luokse. Meihin erilaisiin ihmisiin vetoavat erilaiset puolet hänessä. Oleellista on se, että juuri minä tulen ja otan vastaan sen, mitä oma sisimpäni tunnistaa todeksi ja tarpeelliseksi.

 

Evankeliumin kirjoittaja arvelee, etteivät Jeesuksen opetuslasten sisimmistä vielä kummunneet elävän veden virrat, koska Jeesus oli yhä heidän luonaan ja tyydytti heidän tarpeensa. Vasta myöhemmin oli mahdollista antautua kuuntelemaan itse kunkin sisällä virtaavaa elämän ja rakkauden henkeä.

Kuulemassamme kertomuksessa profeetta Elia on juuri voittanut ja tuhonnut epäjumala Baalin profeetat. Kuningatar Iisebel on suuttunut ja Elia lähtenyt pakoon hänen tappouhkaustaan. Erämaassa hän on valmis luovuttamaan ja kuolemaan, mutta enkeli tuo hänelle ruokaa ja kehottaa jatkamaan matkaa. Horebin vuorella hän purkaa Jumalalle harminsa ja saa kokea Jumalan – ei myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulenliekissä, vaan hiljaisessa huminassa, hiljaisuuden äänessä, niin kuin joissain Raamatun käännöksissä sanotaan. Sen jälkeen hän purkaa Jumalalle harminsa uudestaan, samoin sanoin kuin aiemmin – ja äkkiä hän tietää, mitä hänen tulee tehdä seuraavaksi.

Me jäämme helposti kiinni omiin kokemuksiimme ja odotuksiimme. Näemme kaiken ikään kuin niiden läpi. Tulkitsemme sitä mitä tapahtuu sen mukaan mitä aiemmin on tapahtunut ja mihin se on johtanut. Pelkäämme samaa pahaa ja toivomme samaa hyvää kuin ennenkin.

Jumala on kuitenkin kuin tuuli josta emme tiedä, mistä se tulee ja mihin se menee, tai kuin lähdevesi joka kumpuaa sisimmästämme aina uutena. Saamme tietää Jumalan tahdon elämässämme, kun pysähdymme kuuntelemaan hiljaisuutta.

 

Terveisiä Morbackasta. Päivi Linnoinen kertoi siellä lisensiaattitutkimuksestaan "Kaikkivaltias pukeutuu heikkouteen - Anna-Maija Raittilan teologiaa". Tässä esityksen helmiä:

Ei vain ihminen ole heikko ja köyhä, vaan myös Jumala on heikko ja köyhä.
(Jumalan) köyhyys on sanoinkuvaamatonta lämpöä. Hänellä on vain rakkautensa.
Meidän köyhyytemme voisi olla sitä, että jaamme keskenämme sitä (Jumalan) rikkautta, jota ympärillämme on.
Unelmat toteutuvat, suunnitelmat eivät.

Esityksen jälkeen keskusteltiin köyhyydestä. Vasta keskustelun loputtua mieleeni tuli kysymys, näkyykö Anna-Maijan teologiassa jotenkin myös se, että ihminen kohtaa Jumalan viime kädessä yksin, vai peittoaako yhteisöllisyyden tärkeys yksinäisyyden kokonaan. ("Vain yhdessä olemme Jumalan kuva.") Jälkikeskustelussa totesimme, että löytyyhän sitä yksinäisyyttä ainakin Anna-Maijan luontorunoista.

Jos minun pitäisi luonnehtia sekä tietä että päämäärää yhdellä ilmaisulla, sanoisin: tässä on kysymys omassa mitättömyydesssään lepäämisestä.

                                                    Wilfrid Stinissen: Kohti totuutta

Tv 2:n eilisessä Tuomio-ohjelmassa syytettiin Arkkipiispaa naispappeuden vastustajien suvaitsemisesta kirkossa. Häntä puolustavan todistuksen antoi nuori naispappi, joka oli suhtautunut naispappeuden vastustajiin rakastaen ja saanut heitä tulemaan yhteiseen messuun ja ehtoollispöytään.

Aamuhartaus 7.3.2008 työntekijäkokouksessa

 
1 Moos. 3: 16 Naiselle hän sanoi:

-- Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.

17 Ja miehelle hän sanoi:

-- Koska teit niin kuin vaimosi sanoi
ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä,
niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.
Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi
niin kauan kuin elät.
18 Maa kasvaa sinulle
orjantappuraa ja ohdaketta,
mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi.
19 Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.
 

Tästä voisi sanoa paljon konkreettistakin, mutta keskityn nyt vertauskuvallisiin tulkintoihin.

Olemme kirkossa, olemme suhteessa Jumalaan, ja sitä on vanhastaan verrattu miehen ja naisen suhteeseen. Olemme raskaina Jumalasta. Hän synnyttää meissä vaivalloisesti kaikenlaista: Uusia ideoita joita joudumme kantamaan, kunnes niistä ehkä syntyy jotain valmista, josta aikanaan kasvaa jotain itsenäistä ja josta joudumme tuskalla luopumaan - ellemme jo sitä ennen ole joutuneet suremaan unelmiemme ennenaikaista kuolemaa. Hän synnyttää velvollisuudentuntoa täyttääksemme annetut tehtävät ja opetellaksemme vaadittavat uudistukset. Hän pitää meitä vallassaan. Meidän tahtomme on hänen taskussaan, hänen tahtonsa tapahtuu eikä meidän. Hän alistaa meidät täysin, ja silti tunnemme halua häneen, kaipaamme syvempää yhteyttä ja rakkautta.

Olemme kirkossa, teemme työtä Herran viinitarhassa. Hankimme elantomme kovalla työllä tästä orjantappuraa ja ohdaketta kasvavasta maasta. Meillä on ideamme ja unelmamme ja ymmärtämättömät työtoverimme, jotka eivät niistä aina innostu, meillä on seurakuntalaisemme jotka eivät aina vastaa kutsuumme niin sankoin joukoin kuin odotamme eivätkä rakasta meitä aina niin paljon kuin toivoisimme. Meillä on kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto, arkkipiispa ja tuomiokapituli, jotka vahtivat ja valvovat työtämme. Otsa hiessä kirjoitamme heille toimintasuunnitelmia ja –kertomuksia. Kaikki tämä kirous vain siksi, että olemme luovia ja itsenäisesti ajattelevia ja hiukan tottelemattomia.

Jumalan edessä olkaamme tyhjä kohtu, valmis ottamaan vastaan mitä annetaan.
Toistemme ja seurakuntalaisten edessä olkaamme kärsivällisiä: heillä on omat vaivansa ja unelmansa.
Arkkipiispan ja tuomiokapitulin edessä ottakaamme opiksi ulkopuolisesta katseesta.

Rukoilkaamme Marian kanssa:

-- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
47 minun henkeni riemuitsee Jumalasta,
Vapahtajastani,
48 sillä hän on luonut katseensa vähäiseen
palvelijaansa.
Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
50 polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
54 Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
55 Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.

Tuore oliivipuun lehti julkaisi kaverini Lassi Rajamäen jutun ja minun kommenttini siihen. Välillä on mukava kärjistää asioita.

Muutin taas Kirkon kyökkiin.

Myin auton. Pääsin kilometrikorvauskaavakkeista, pesuista, huolloista, tuulilasin rapsuttamisesta, hajoamisen pelosta, yksitoikkoisista reiteistä, ylhäisestä yksinäisyydestä.

Sain aikaa katsella ihmisiä bussipysäkeillä, maisemia bussinikkunoista ja keskustelun aiheen. Löysin Kaarinan kävelytiet. Vieras ihminen on puhunut minulle ja minä olen vastannut hänelle.