No niin, näin kauan osasin olla ilman omaa blogia: Mitä huomasinkaan.

Terveisiä messusta Kuusiston kirkossa tänään:

Virsi 288 Silmäis eteen, Jeesus

Rakkaat ihmiset. Olemme tulleet kirkkoon, Jeesuksen silmien eteen.

Silloin kun Jeesus eli maan päällä, hänen silmänsä näkivät monenlaisia ihmisiä. Ne kohtasivat huorien ja pettäjien katseen, kunnollisten ja ahkerien ihmisten katseen, teeskentelijöiden ja luusereiden silmät, ja ne näkivät nuo ihmiset sellaisina kuin he olivat, sillä hän oli ihminen itsekin ja tunsi ihmiset pohjia myöten.

Tänään Jeesus kohtaa meidät sanansa välityksellä, ja leivässä ja viinissä. Hän näkee meidät sellaisina kuin olemme ja katsoo meitäkin rakastaen, tahtoen meille hyvää. Tuon katseen alla meidän on mahdollista katsoa itseämme kaunistelematta ja tunnustaa syntimme näin sanoen (synnintunnustus 710).

Job 42: 1-6

Job sanoi Herralle:
- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi
eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
sinun toteuttaa.
Sinä kysyit: »Kuka on tämä,
joka näin peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?»
Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
asioista, joita en käsitä -
ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
Sinä sanoit: »Kuuntele nyt, kun minä puhun.
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.»
Vain korvakuulolta sinut tunsin.
Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
Sen tähden minä häpeän puheitani
ja kadun niitä
tomussa ja tuhkassa.

Virsi 525: 4, 5 Yhtä pyydän, Vapahtaja

Matt. 21: 28-32

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    »Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?»
    »Edellinen», he vastasivat.
    Jeesus sanoi:
    »Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.»

Jeesus oli kerran Jerusalemin temppelissä opettamassa, kun sinne tuli ylipappeja ja kansan vanhimpia eli juutalaisten uskonnollisen johtoportaan edustajia. He halusivat tietää, millä tai kenen valtuutuksella Jeesus toimi. Jeesus lupasi vastata, jos kysyjät ensin vastaisivat hänen kysymykseensä.: ”Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?”

Miehet neuvottelivat keskenään ja totesivat, että kumpikin vastaus olisi yhtä huono. Niinpä he vastasivat, etteivät tienneet, eikä Jeesuskaan vastannut heille suoraan. Sen sijaan hän kertoi äsken kuulemamme vertauksen.

Johannes saarnasi ihmisiä syntisiksi ja kastoi heitä parannukseen. Jumalan valtakuntaan kelpasivat ihmiset, jotka tunnustivat syntinsä. Portoille ja publikaaneille se oli ilmeisesti helpohkoa, koska he kaikkien mielestä olivatkin syntisiä, tekivät ja elivät selkeästi väärin. Tarvitsi vain myöntää, että näinhän se tosiaan oli.

Mutta kun Johanneksen kasteelle olisi ollut tulossa myös fariseuksia, jotka tarkkaan noudattivat puhtaus- ja pyhyyssäädöksiä, ja saddukeuksia, jotka kuuluivat korkeimpaan papistoon, Johannes haukkui heitä käärmeen sikiöiksi, jotka eivät tuottaneet hyvää hedelmää.

Myös Job oli hurskas mies. Saatana koetteli häntä Jumalan luvalla niin, että hän menetti kaiken muun paitsi henkensä. Jobin ystävät koettavat selittää tapahtuneen Jobin syntisyydellä, mutta Job kieltäytyy myöntämästä tehneensä syntiä. Hänhän on elänyt aivan nuhteettomasti joka tilanteessa. Pitkät väittelyt aiheesta päättyvät, kun Jumala puhuu Jobille siitä, miten hän tehnyt maailman ja kaiken mitä siinä on. Jumalan suuruuden edessä Job myöntää pienuutensa.

Meissä jokaisessa asuu pieni fariseus, joka on varma omasta hurskaudestaan ja paremmuudestaan muihin nähden. Voi olla, että fariseuksemme on nujerrettu ja alemmuudentuntoinen ja ilmenee lähinnä tyytymättömyytenä siihen, ettemme ole niin erinomaisia kuin pitäisi, mutta silloinkin meillä on tieto omasta arvokkuudestamme.

Fariseuksemme on oikeassa siinä, että meissä jokaisessa on paljon hyvää, olemmehan Jumalan hyviksi luomia. Fariseuksemme erehtyy siinä, että hän koettaa rakentaa elämänsä oman erinomaisuutensa varaan ja vertaa itseään muihin ihmisiin.

Meissä asuu myös pieni portto ja publikaani. Vaikka emme petkuttaisikaan keneltäkään liikaa rahaa itsellemme tai toimisi muuten tuomittavasti, meissä kaikissa on mahdollisuus siihen. Joissain olosuhteissa saattaisimme mekin pettää tai satuttaa toista. Olemme vain oppineet hillitsemään hetkelliset halumme ja ajatuksemme.

Meissä on myös muita näkökulmia ja asenteita itseemme ja maailmaan jossa elämme. Käymme jatkuvaa sisäistä keskustelua itsessämme olevien eri mahdollisuuksien välillä. Mistä voi tietää, mikä on Jumalan tahto missäkin tilanteessa?

Vertauksen ensimmäinen poika oli ensin varma siitä, ettei halunnut juuri silloin töihin, kun isä käski. Hän kuunteli ensin omaa sisintään ja toimi sen mukaan, miltä hänestä tuntui. Ehkä hän sittemmin harkitsi asioita myös isänsä kannalta, tai muuten laajemmin, muutti mielensä ja ryhtyi töihin.

Toinen poika oli ensin valmis tottelemaan isää. Hän siis uskoi, mitä joku muu sanoi hänelle ja lupasi toimia tämän toisen tahdon mukaan. Ehkä hän sittemmin kuulosteli myös omia halujaan, tai joku muu tahtoi häneltä jotain muuta, eikä hän pitänytkään lupaustaan.

Monesti joudumme ratkaisemaan, mitkä tarjolla olevista tehtävistä teemme ja mitä jätämme tekemättä, kun kaikkea ei jaksa eikä ehdi. Mikä sisällämme kuuluvista äänistä on Jumalan ääni? Mitkä haluistamme ovat Jumalan tahdon vastaisia, ja mitkä sen mukaisia?

Selkeät säännöt ja nopeat ratkaisut houkuttavat. Ei tarvitse vaivautua pohdiskelemaan eikä jäädä epämukavaan epävarmuuteen. joku sanoo ulkopuoleltamme, mikä on Jumalan tahto. Tarvitsee vain totella.

Aikaa myöten yleensä tulee esiin myös muita näkökulmia ja muita mahdollisia tärkeysjärjestyksiä. Mielemme muuttuu, ja siihenhän Jeesus meitä kutsuukin, jatkuvaan parannukseen eli mielenmuutokseen.

Epävarmuutta ja kaaosta ei tarvitsekaan pelätä. Meille voi tehdä hyvää, että joudumme kyseenalaistamaan aikaisemmat ajatuksemme ja päätöksemmekin. Voi olla, että Jumala puhuu meille juuri silloin, kun huomaamme, ettemme voi luottaa itseemme.

Asiat kannattaa rauhassa jättää auki ja pohtia niitä ajan kanssa. Ehkä silloin kuulemme Jumalan hiljaisen äänen keskellä omaa meteliämme.

Virsi 225: 1, 5- Tätä ruokaa syödessäni

Virsi 484 Totuuden Henki

Uskomme että Jumala on tehnyt meidät kaikki juuri sellaisiksi kuin oli tarkoitus, omiksi kuvikseen. Hän on antanut meille kullekin tietyt lahjat, joilla voimme ilahduttaa toisiamme, Jumalaa ja itseämmekin. Kuitenkin meidän on usein vaikeaa saada selville, miten jossakin tilanteessa pitäisi toimia. Voiko tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä vai pitääkö pysähtyä miettimään, mitä muut asiasta ajattelevat?

Äidin ja isän sanomiset seuraavat mielessämme usein vielä vanhanakin. Mietimme, mitä vanhempamme tai ylipäätään muut ihmiset ajattelisivat ja sanoisivat, jos tekisimme jotakin epätavallista. Ja mitä Jumala sanoo? Mikä on Jumalan tahto minun elämässäni? Mistä tiedän, houkuttaako minua Jumalan hyvä johdatus johonkin ratkaisuun vai itsekäs syntisyyteni?

Mielellämme teemme nopeita ja turvallisia ratkaisuja. Jumala kuitenkin tuntuu kutsuvan meitä sietämään epävarmuutta ja ottamaan riskejäkin. Hänen läsnäolossaan meidän on mahdollista jäädä kuuntelemaan itseämme ja niitä monia ääniä, jotka käyvät sisimmässämme keskustelua.

Jotkut noista äänistä ovat väärässä. Jumalan sanan valossa voimme tuon vääryyden nähdä ja luopua siitä. Tunnustamme syntimme.

"Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä olet luonut meidät kuvaksesi ja tehnyt meistä lapsiasi, jotta eläisimme sinun yhteydessäsi. Tunnustamme edes­säsi, että olemme kääntyneet pois sinusta ja palvoneet luotua enemmän kuin sinua, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaa.

– hiljaisuus

Sinä olet lähettänyt Poikasi Jeesuk­sen Kristuksen eksyneen ihmiskunnan pelasta­jaksi ja palauttanut meidät yhteyteesi. Me olemme kuitenkin monin tavoin torju­neet kutsusi. Olemme kieltäneet syyllisyytemme ja syyttäneet muita. Olemme etsi­neet sovitusta omilla teoillamme ja turvautuneet omiin ajatuksiin ja selittelyihin.

– hiljaisuus

Sinä olet antanut Pyhän Henkesi oppaaksemme, niin että voisimme elää tahtosi mukaan. Me olemme kuitenkin halunneet itse hallita elämäämme ja kulke­neet omia teitämme sinusta välittämättä. Epäusko, ahdistukset ja maalliset huolet ovat vallan­neet sisimpämme.

– hiljaisuus

Rakas taivaallinen Isä, tarvitsemme vapautusta. Älä jätä meitä yksin syyllisyyteemme, vaan anna anteeksi syntimme ja täytä meidät rauhallasi."

Näin sanoo Herra:
»Älä pelkää.
Minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju.»

Minua ovat pitkään askarruttaneet sanat ei ja kyllä. Se johtuu ehkä tietystä kaksijakoisuudesta mielessäni. Hahmotan asioita helposti mustavalkoisesti joko tai. On helpompi sanoa jollekin asialle kokonaan kyllä tai kokonaan ei sen sijaan että sietäisi epävarmuutta niiden välillä, toisaalta ja toisaalta.

Nyt olen törmännyt ei-sanaan kahdessa mielenkiintoisessa yhteydessä.

Yleisradion ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen (juu, entinen ministeri) puhui aiheesta "Muutu tai kuole - kansallinen instituutio muuttuvassa toimintayhteisössä" keskiviikkona Helsingissä Kerro kirkosta -seminaarissa. Hänen mukaansa elämme nyt tunnemyrskyn aikaa matkalla modernista järjen yhteiskunnasta kohti itseohjautuvuutta, jossa ymmärtäminen, tietäminen ja tunteminen yhdistyvät postmodernisti. Yhteisöt ja verkostoituminen tulevat identiteetin ja legitimiteetin lähtökohdiksi, instituutiot lakkaavat olemasta instituutioita, lakkaavat siis toimimasta yksilön tavoitteiden yläpuolella. Ihmiset ovat itse muodostamassa kokemusta asioista. Keskustelu ja kannan hakeminen on jatkuvaa. Tämä aika pakenee instituutioita, sitä että joku tulee kertomaan, miten asiat ovat.

Heinonen totesi myös, että kun kriittisyydestä tulee itseisarvo, niin kuin joillekin on tullut esimerkiksi tiedeyhteisöissä, ei enää synny mitään uutta. Kaikki pilkotaan ja puretaan, kukaan ei enää rakenna. Kukaan ei uskalla sanoa, mitä tahtoo eikä ottaa painiotetta vastustajasta; häntä vain kierrellään, kun ei ole tuomaria, joka kehottaisi toimintaan. Sivistynyt ihminen sen sijaan vastaa omista teoistaan itselleen ja lähimmäisilleen ja jopa miettii, millaista on toisen ihmisen arki ja tarpeet.

Jarkko Laine kirjoittaa muistolleen omistetussa esseekirjassa Taivaan alla Bertrand Russelin kertomuksesta Metafyysikon painajainen. Päähenkilön painajaisunessa Saatana on puhdas Ei-mitään, täydellinen olemattomuus, ja kuitenkin jatkuvasti muuttuva. Ja "jokainen moralisti, jonka moraalin rakennusaineena on 'älä', jokainen arka ihminen, joka haluaa mutta ei toimi, jokainen tyranni, joka pakottaa alamaisensa elämään pelossa, tulee aikanaan osaksi Saatanaa". "Välttäkää sanaa 'ei' ja Saatanan herruus on lopussa."

Laine oli kääntänyt kertomuksen ja jäänyt sitä miettimään. Hän kysyy, eikö ihmisessä kuulu olla pieni peruspahuus niin kuin vesipumpussa siemenvesi.

Minulle tuli taas kerran mieleen, kuinka lähellä toisiaan Saatana ja Jumala, helvetti ja taivas ovatkaan. Tarvitaanhan armon ja totaalisen kyllä-sanan, hyväksymisen kokemukseen ensin ei-sana, tuomio, kaiken vanhan ja oman tuleminen ei miksikään, merkityksettömäksi.

Luuk. 12: 13-21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."
    Ja hän esitti heille vertauksen:
    "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?'
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona."

Mikään ei ole niin vaarallista kuin kehutuksi tuleminen. Kun kuulee olevansa mukava, siihen jää kiinni. Alkaa toimia niin että pysyy mukavana. Tai kilttinä tai viisaana. Tai rikkaana tai kauniina.

Mikään ei ole niin terveellistä kuin haukutuksi tuleminen: Sinä hullu! Sinä syntinen! Sinä kelvoton! Sinusta ei ole mihinkään.

Syntyy tila tutkistella itseään ja nähdä mitä on, tehdä mielenmuutos ja herätä uuteen elämään. Kun ei itsessään mitään osaa, joutuu turvaamaan suurempaansa.

Jotkut pitävät muita ihmisiä itseään suurempina ja rakentavat elämänsä muiden hyväksynnän varaan. Jos minusta ei olekaan mihinkään, meidän porukasta kuitenkin on. Jotkut hakevat turvansa omistamisesta ja nautinnoista. Jos en itsessäni olekaan mitään, tahdon tuntea ja kokea eläväni. Joitakin ruokkii kuuluisuus ja maine. Olen jotakin, kun minusta puhutaan.

Jotkut keräävät hengellisiä aarteita maan päälle. He pitävät kaksin käsin kiinni siitä, minkä ovat kerran saaneet: hyvästä kokemuksesta, tietystä armolahjasta, yhdellä tavalla ymmärretystä sanasta.

Kun kiinnitämme toivomme johonkin ihmiseen - itseemme ehkä, tai rakastettuun, perheenjäseneen, ystävään, hengelliseen opettajaan – tai asiaan kohdistamme myös toiveemme ja pettymyksemme häneen tai siihen. Annamme hänelle tai sille jumalan aseman.

Silloin kun Jumala on tärkein, onnemme ei ole kiinni kenestäkään ihmisestä tai mistään muustakaan katoavasta. Silloin ei kukaan eikä mikään ole viime kädessä korvaamaton. Vaikka menettäisimmekin jonkun tai jotain, Jumala jää, ja hän antaa elämäämme uutta tarpeemme mukaan.

Luottamus tähän estää meitä ripustautumasta omaisuuteen, elämyksiin tai toisiimme. Voimme elää rehellisesti takertumatta siihen, mitä muut meistä ajattelevat.

Jumala joka on rikkaista rikkain tuli köyhäksi ja heikoksi. Mekin löydämme aarteemme suostumalla syntisiksi ja maailman silmissä hulluiksi. Ilman varastoa ja ilman mitään, mitä voisimme sanoa omaksemme, saamme elää päivän kerrallaan. Saamme levätä, syödä, juoda ja nauttia – jo nyt eikä vasta sitten joskus kun tavoitteemme on saavutettu.