Toisen adventtisunnuntain saarna

Profeetta Jesaja näkee, kuinka meidän kätemme uupuvat, polvemme horjuvat ja kuinka hätäilemme sydämissämme – ainakin aina välillä, tai ainakin joku lähellämme. Ehkä juuri nyt kun on pimeää. Ehkä juuri nyt olemme niin huolissamme että emme näe emmekä kuule kunnolla, emme osaa toimia emmekä löydä sanoja ajatuksillemme. Olemme painuneet alas laaksoon tai notkoon, emme näe kauas. Kuulemme vain sydämemme murheet. Lamaannumme ja suljemme mielestämme pois maapallon lämpiämisen, kaukaiset onnettomuudet, läheisten ongelmat, oman surkeutemme ja muut kauheudet. Vaikenemme toivottomina.

Uupumuksemme ja lamaannuksemme johtuvat usein siitä, että emme ole valmiita kohtaamaan vaikeita asioita itsessämme ja elämässämme. Emme suostu näkemään, mikä on vialla. Kuitenkin jo se, että myöntäisimme asioiden oikean laidan, voisi avata silmämme näkemään myös tien eteenpäin. Mutta uupuneina emme osaa olla oma itsemme emmekä jaksa iloita elämästä.

Yhtä helposti kuin vaivumme murheen laaksoon, kipuamme toisinaan ylpeyden kukkuloille. Nykyään sanalla ylpeys tarkoitetaan usein omanarvontunnetta ja hyvää itsetuntoa. Se on viisasta itsensä tuntemista ja nöyryyttä. Se tulee siitä, että yrittää ja onnistuu. Ei siitä, että sinulle kerrotaan, että olet hyvä. (Perttu Kauppinen, Aviisi)

Vanhastaan ylpeyttä on kuitenkin pidetty pahimpana seitsemästä kuolemansynnistä. Ylpeydessään ihminen asettaa itsensä Jumalan paikalle. Rakastumme omaan erinomaisuuteemme - ainakin joskus, tai ainakin joku lähellämme. Kuvittelemme omistavamme sen hyvän mitä olemme saaneet käyttöömme Jumalalta. Kuvittelemme omasta ansioistamme olevamme parempia kuin muut. Rakennamme itsestämme kuvan itsemme ja toisten ihailtavaksi. Pelkäämme, ettei meitä hyväksytä sellaisina kuin oikeasti olemme – emme hyväksy itse ja pelkäämme, etteivät muutkaan hyväksy.

Olemme korkealla ja kuvittelemme näkyvämme kauas. Olemme asettaneet itsemme kaiken arvostelun yläpuolelle. Ongelmammekin ovat suurempia kuin tavallisten ihmisten ongelmat. Haaveemme ovat mahtavia ja päämäärämme huikean korkealla. Janoamme mainetta, rahaa ja valtaa. Pelkäämme olla paljaita ja mitättömiä. Pelkäämme menettävämme kuvittelemamme onnen.

Toimimme niin kuin kuvittelemme toisten meiltä odottavan pysyäksemme suosiossa. Toimimme ja suoritamme ahkerasti. Puhumme tehdäksemme vaikutuksen muihin. Murheemme karkotamme hauskanpitoon tai työhön.

Myös ylhäisessä korkeudessamme väsymme ja hätäilemme, jos sen ilkeämme tunnustaa.

 

Olimmepa tällä hetkellä alhaalla tai ylhäällä tai jossain siinä välillä, meille sanotaan: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät."

Pelastus tulee koston ja tilinteon kautta. Jumalan tulo paikalle paljastaa salaisuutemme. Näemme itsemme sellaisina kuin olemme. Emme enää pääse pakoon selityksiin ja kaunisteluihin. Hetki on kauhea. Emme täytä mittaa. Meistä ei ole mihinkään. Epätoivoiset toiveemme siitä, että olisimme toisenlaisia, raukeavat. Ylpeät kuvitelmamme erinomaisuudestamme sortuvat. Olemme ansainneet tuomion.

Ja samalla hetkellä lähteitä puhkeaa autiomaahan, purot virtaavat vuolaina arolla, mykkä laulaa riemuissaan, rampa hyppii, kuuro kuulee ja sokea näkee. Kaikki on hyvin ja enemmänkin. Tuomittu on samalla kertaa armahdettu, syntinen vanhurskas ja uupunut voimissaan.

 

Ollaksemme valmiita Jumalan tuloon, meidän tulee pitää vaatteemme vyötettyinä ja lamppumme palamassa. Helmat käärittiin ylös työn- ja matkantekoa varten. Vaatteilla ei niissä tilanteissa pröystäilty. Jumalaa ei siis auta odottaa koristelemalla itsensä jatkuvasti juhlatamineilla tai lepäilemällä koko ajan uupuneena vuoteen pohjalla. Hän tulee keskelle arkea ja tavallista työtä.

Pienenkin öljylampun valossa näki enemmän kuin kokonaan pimeässä. Meidän kannattaa suostua näkemään itsemme rehellisesti. Vaikka emme koko totuutta pystykään näkemään, jotain aina näemme, jos haluamme ja uskallamme. Sen verran että tiedämme tarvitsevamme pelastusta.

Kun elämme jokaisen päivän niin että tilit ovat selvitettyinä sekä Jumalan että ihmisten edessä, olemme valmiit aikanamme kohtamaan myös kuoleman. Kun avaamme itsemme joka päivä Jumalalle, olemme valmiit kohtaamaan kunnian kuninkaan myös aikojen aikojen loppuessa.